Yrityksen perustajan tervehdys:
Olen Hilda, työelämää psyykkisen hyvinvoinnin ja inhimillisesti kestävän kehityksen näkökulmista tarkasteleva kauppatieteiden maisteri, tuleva psykologi ja kokenut liiketoiminnan konsultti. Yrittäjyyden ohella vapaa-aikani kuluu juoksun ja voimaharjoittelun parissa sekä perheeni parissa rentoutuen, johon kuuluvat puolisoni sekä kaksi brittikissaa.
Meillä Minds in Busineksellä ote työhön on huolellinen ja ihmislähtöinen. Tarkastelemme kokonaisuuksia liiketoimintaprosessien kautta, yksityiskohtia kuitenkaan unohtamatta. Meille on tärkeää mukautua erilaisiin tilanteisiin ja pyrkiä tuottamaan palvelut asiakkaillemme aina mahdollisimman vaivattomalla tavalla, kuitenkin sopivissa määrin organisaation toiminta- ja ajattelutapoja haastaen.
Näemme, että hyvinvointi on sekä arvo itsessään että suunnaton voimavara ja tuloksellisuuden lähde ihan jokaiselle yritykselle, joissa työskentelee ajattelevia ja tuntevia ihmisiä. Vain ymmärtämällä ihmistä, voimme kasvattaa hyvinvointia, vapauttaa inhimillisen potentiaalin ja mahdollistaa yrityksen pitkän aikavälin menestyksen.